Digitaalisen maailman hyödyntäminen opetuksessa. Miten ja miksi?

Suomen peruskoulutusta on kuvailtu supersanoilla viimeiset vuodet. Hämmästyttävä PISA-menestyksemme on herättänyt kansainvälistä huomiota ja vaikuttajia ulkomailta on käynyt toinen toisensa perään vierailulla Suomessa oppiakseen avaintekijät menestyksen takana.

Oma kiinnostukseni aiheeseen heräsi omien lasteni aloittaessa koulutiensä. Seurasin ihastuneena vierestä, miten opettajat saivat lapset ja nuoret analysoimaan annettua tietoa tarvittaessa kriittisestikin ja tekemään sen pohjalta sellaisia johtopäätöksiä, joihin itse olen kyennyt vasta lähempänä aikuisikää.

Syvemmin kiinnostuin aiheesta vuosina 2010-2012 keskustellessani useamman tunnetun ulkomaisen yritysjohtajan ja poliitikon kanssa siitä, mitä he olisivat valmiit maksamaan paketoidusta tuotteesta nimeltä Suomalainen koulu. Uteliaisuuteni kasvoi niin suureksi, että päädyin opiskelemaan kasvatustieteellisen kursseja Helsingin avoimessa yliopistossa. Yritin siis kirjaviisastella itselleni riittävän osaamisen aiheesta voidakseni ymmärtää edes osittain, josko jotain komponentteja suomalaisesta koulujärjestelmästä olisi paketoitavissa.

Opintojeni lopputuloksena olin yhtaikaa voimaton ja nöyrän ylpeä. Opettajien koulutus yhdessä Suomen peruskoulu-uudistuksen kanssa on ollut lyömätön yhdistelmä; niiden saattelemana olemme oppineet ja opettaneet itsemme maailman huipulle ja muiden maiden opetusministeriöiden malliesimerkiksi. Suomen akateemisen koulutuksen saaneet ’kansankynttilät’ kantavat opetuksen sisimmän ideologian perusteet sisällään ja vievät niitä käytäntöön jokapäiväisessä työssään.

Valitettavasti saavutettu asema ei kuitenkaan ole pitkäikäinen ilman jatkuvaa kehitystä, peiliin katsomista ja asioiden uudelleen tarkastelua. Maailma ympärillämme muuttuu, joten myös koulujen on muututtava.

Yksi keskeinen muutostarpeen aiheuttaja on digitaalisuuden työntyminen meidän jokaisen päivittäiseen elämäämme. Digitaalisuus käsitteenä on hyvin laaja, mutta itse tulkitsen sen koulutuksen kontekstissa liittyvän erityisesti digitaalisten opetusmateriaalien, -metodien ja -työkalujen käyttöön opetuksessa.

Viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana ei ole ollut montaa päivää, jolloin suomalaisissa päivälehdissä ei olisi kirjoitettu koulujen digitaalisiin sisältöihin siirtymiseen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista. Kirjoituksissa on mielestäni noussut esille kolme pääseikkaa:

  • Digitaalisuus tulee, halusivat opettajat ja oppilaat sitä tai eivät. Mitä tämä sitten oikeasti tarkoittaa tulevaisuuden kouluille, on vielä täysin arvailujen varassa. Tähän liittyen on vilauteltu mahdollisuutta robottien hoitamasta opetuksesta sekä oppivelvollisuuden suorittamisesta täysin etänä, jolloin perinteiset koulurakennukset jäisivät historiaan.
  • On ymmärretty, että niin helpolta kuin digitaalisuus kouluissa kuulostaakin, sen toteuttaminen käytännössä on kaikkea muuta kuin helppoa.
  • Digitaalisuus muuttuu koko ajan ja tämän muutoksen perässä pysyminen tarkoittaa kouluissamme jatkuvaa oppimista ja muutoksenhallintaa.

Suomessa on siis tällä hetkellä yksi maailman parhaista koulujärjestelmistä. Tämä on poikinut meille hyvän peruskoulutuksen lisäksi myös uskomattoman määrän erinomaista digitaalista oppisisältöä, pelillisiä opetusmetodeja sekä tieteellistä tutkimusta näistä aiheista. Tämän potentiaalin hyödyntäminen ja uuden osaamisen tuominen osaksi jokapäiväistä opetusta ei kuitenkaan ole kivutonta.

Mielestäni voidaan sanoa, että peruselementit koulujen uudistumiselle ovat olemassa
(tai vähintäänkin syntymässä), mutta palikoiden yhteensovittaminen on vielä kovin alkuvaiheessa. Uskaltaisin väittää, että vaatii vielä useamman vuoden, ennen kuin suomalaiset koulut pystyvät tarjoamaan jokaiselle suomalaisen peruskoulun kävijälle tasa-arvoisen ’digiopetuksen’.

Työ on käynnistetty… onneksi. Askel kerrallaan koulujärjestelmämme ja opetusmetodimme kulkevat ja kehittyvät, toivottavasti oikeaan suuntaan.